Se on jälleen ollut näillä nurkilla vähemmän kuvauksellinen talvi. Kolmas perättäinen. Talvisia maisemakuvia hankineen ja tykkylumisine puineen ei ole ihan lähimaastossa linssin eteen osunut. Ja taivaalla lähes koko talven ajan roikkunut pilvimassa on pitänyt maiseman yleisilmeen ankean harmaana. Se on varmaankin inspiraation puutetta tai jotakin muuta saamattomuutta, mutta ei liiemmälti ole keliolosuhteet innostaneet satunnaista kuvaajaa kameran kanssa korpivaellukselle.
Muutamia varmoja kohteita toki on. Olen säännöllisesti käynyt parissa eri kohteessa, joista löytyy aina muutama kuvauskohde. Siis talvisin. Toisesta laulujoutsenia, ja toisesta koskikaroja. Laulujoutsen ei ole mitenkään erityisen harvinainen otus, mutta yleensä keväällä kyhmyjoutsenet valtaavat alueita melko hanakasti, ajaen laulujoutsenet jonnekin muualle. Koskikarat puolestaan ilmestyvät näille nurkille vain talvehtimaan. Etelän lämpöön.
Melko säännöllisesti olen talven aikana molemmissa paikoissa poikennut. Ihan vaan vilkaisemassa, josko vakiotalvehtijat ovat paikalla. Ja ovathan ne aina olleet. Nyt talvilomailijalle kaikki näytti osuvan kohdalleen. Aurinkoinen pakkaspäivä, ja siis lomapäivä. En minä normaalisti sitä aurikoa kuvatessa tarvitse, mutta valoa kyllä. Ja nyt kun oli tulossa kirkas eli valoisa päivä, niin ei muuta, kuin hidas, pitkä kalusto mukaan, ja baanalle. Tai oikemmin pois baanalta.
Etappi 1, laulujoutsenet. Pakkasjakso on ollut niin pitkä, että ei kansallislintujen löytäminen mitään rakettitiedettä vaadi. Valtaosa paikallisista pikkulätäköistä on kokonaan jäätynyt, avovettä ja vielä matalaa sellaista ei monestakaan paikasta löydy, joten otin kamat kantoon, ja läksin kiertämään pienen järven rantaa valon suuntaan. Tällä kertaa kantovarustukseen kuului vain kamera yhdellä objektiivilla, jalusta ja kokoontaittuva jakkara. Viimeksi mainittu on valtavan mukava talvivaruste. Eihän joutsenet mitään hirvittävän arkoja ole. Mutta aikomuksenani oli odotella hieman piilossa jotain toimintaa tulevilta malleilta.
Ja juuri kuten arvelin. Jäällä, pienen avovesirailon reunalla torkkui kolme laulujoutsenta. Vain kolme, mutta kumminkin. Jakkara rannalle parkkiin, kamera jalustalle ja kuvaaja jakkaralle. Ja eikun odottamaan. Meni tunti. Ei mitään. Satunnainen pään nosto joltakin jäällä torkkuvalta höyhenpallolta, mutta ei muuta. Sivusilmällä huomasin jotain liikettä ihan väärässä suunnassa, pikainen kameramanoveri, vain huomatakseni, että 500 mm on aivan liian pitkä, ja tilanne ohi. Sai siitä nyt kuitenkin alla näkyvän otoksen, mutta ei mitä tulin hakemaan, eli väärä laji, ja liian tiukka rajaus. Tulokas kiipesi paikalla olleiden viereen, ja pani maaten. Nyt jäällä oli neljä liikkumatonta möykkyä. Puolen tunnin kuluttua tuumin, että ei tuollaisten laiskureiden piristymistä viitsi odotella enää, ja päätin lähteä koskikaroja moikkaamaan. Päätökseen vaikutti turhautumisen lisäksi auringon korkeus ja suunta. Mollukka alkoi olla juuri oikeassa suunnassa siihen umpiryteikössä olevaan koskeen nähden, jonne siis seuraavaksi suuntasin.
Etappi 2: Koskelle saavuttuani panin tyytyväisenä merkille, että auringonvalo siivilöityi varsin kauniisti puiden latvuistoista kosken alasuvantoalueelle. Jään ja valon yhdistelmä antaisi hyvän taustan pienelle valkokurkkuiselle sukeltajalle. Joita en ihmeekseni havainnut missään. Kerta se on ensimmäinenkin. Eipä mitään, jakkara alle ja odottelemaan. Tunnin kuluttua aurinko meni pilveen, ja koski muuttui konrastittoman harmaaksi. Ainoat elävät olennot, jotka tunnin aikana näin, oli orava ja sekalainen joukko puskissa ilkkuvia tiaisia.
Saldo: Päivä ulkoilmaa ja kuva kyhmyjoutsenesta. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt mennä kauppatorille kuvaamaan puluja.
