Sarjassa “Laiskan miehen valokuva-apinointia” on vuorossa sateisen heinäkuun filmi. Ei se sade tähän muuten mitenkään liity, on vain tullut istuttua katon alla tavallista enemmän. Tällä kertaa tuli arkistoista kaivettua taidepläjäys, joka tarjosi sommittelullisesti oppikirjanomaista kultaista leikkausta, tiukkaa rajausta ja syväterävyyttä.

Jätän turinan kultaisen leikkauksen soveltamisesta sikseen, sitä nyt on kaikki elokuvat pullollaan. Eikä edelleenkään aikomuksenani ole ryhtyä elokuvakriitikoksi, joten jätän myös kommentoimatta hollywoodilaista tusinapatriotismia.

Tiukka rajaus ja valittu syväterävyys. Pääsääntöisesti kapea syväterävyys. Se on tyylilaji, jota varsin systemaattisesti on tässä elävässä kuvassa käytetty. Alusta loppuun. Ja molemmin päin. Joskus on etualalla oleva kohde tarkka, taustalla olevan kohteen jäädessä epätarkaksi, joskus päinvastoin. Kuitenkin tehokeinona siten käytetty, ettei katsojalle jää epäselväksi, mitä se epäselvä kuvassa on. On toki myös kohtauksia, joissa kameran aukko on ruuvattu varsin pieneksi terävyysalueen kasvattamiseksi, jos se tarkoitukseen on paremmin sopinut.

Eipä tuo tietystikään mikään yllätys ole. Ei kyseistä filmiä ihan harjoittelijat ole olleet vääntämässä. Kelpaa meikäläiselle oppimateriaaliksi, eli heinäkuu ja DoF (on se valaisukin aika hienosti kohdallaan): The Good Shepherd.