Sitä voipi pikkupoika viettää päivän toisensa jälkeen tavaillen erilaisia sommittelun viisauksia erilaisista sommittelun viisasteluopuksista, tai sitten ei. Ja kuva-analyysiä voi veivata juuri niin pitkään, kun tahtoo. Eikä se aika hukkaan mene. Ehkä.

Joskus on mukava kaivaa arkistosta joku elokuva, ja katsoa se. Ei elokuvana, vaan sommittelun ja kuvakulmien esimerkkinä. Jotkut toimii sellaisena paremmin kuin jotkut muut. Valokuvan ja elokuvan sommittelussa ja kulmissa on toki eronsa, mutta yhdenmukaisuuksia on enemmän kuin riittävästi. Ja niistä eroista – eläköön ne.

Tällä kertaa opiskelussa oli taidepläjäys, joka tarkoitukseen sopi varsin hyvin. Sopivasti laajakulmaa tilaefektin luojana, ja pitkää teleä perspektiivin pakkaajana. Sekoitus perinteistä kultaista harmoniaa, sekä raskampaa, ylikorostettua ruudun ja kuvakulman käyttöä. Tarvittavaa tunnelmaa tukien. Juonta en kommentoi, enkä filmiä muutenkaan, mutta jos sattuu harrastamaan valokuvausta, niin siltäkin kantilta alla olevan pläjäyksen voi katsoa. Ja iskeköön minuun p…, jos näihin juttuihin laittaisin “taide-elokuvana” tunnustusta saaneen pätkän.